Tää se päivä on kun riutoille mennään..heräämme vähän ennen kellon soittoa. Vakiintuneet aamutoimet ja kamppeet kasaan. Kaikki pilaantuva on yritetty syödä jääkaapista jos ei akussa virta satu riittämään retken aikana.
Makselemme respaan ja ajamme Airlie Beachin keskustaan ilmoittautumaan risteilytoimistoon.
Saamme mukaan täytettäväksi nelisivuisen lomakkeen jossa kysellään terveystilat ja vakuutetaan useilla allekirjoituksilla, että ymmärrämme sukellusretken riskit. Kaikki kunnossa. Karmon lisenssinumeroita ei nyt ole mukana, mutta yli 8000 tunnin sukelluskokemus kirjataan papereihin. Mitenkähän se pääsee sukeltamaan. Ilmoittautumaan terminaaliin pitä mennä 12.30 joten on muutama tunti aikaa hankintoihin. Vielä purkki vedenkestävää 30-aurinkosuojaa. Sukellusasusteet on risteilyn puolesta, joten tarpeet on vähäiset. Vielä yhdet jäätelöt ennen lähtöä.
..
Autolle löytyy parkkipaikka. Kolmen vuorokauden parkkimaksua ei voi maksaa kortilla. Kaivellaa kaikki lokerot ja löytyy tarkalleen tarvitavat 24 dollaria. Viimeinenkin viiden sentin kolikko vilahtaa automaattiin. Lippu saadaan kuitenkin. Uskomatonta tuuria.
Tallustamme reput selässa terminaalille. Tavaraa saa ottaa vain yhden henkilökohtaisem bägin joten kaikki turha on karsittu ja toinen reppu on täynnä kuvaustarvikkeita ja toinen pullollaan keveitä vaatteita. Hiki valuu. Samaan suuntaan lampsii muitakin. Varmaan sama osoite. Terminaalikatokseen kokoontuu lopulta kolmisenkymmentä lähtijää. Keski-ikä on ehkä 25. Nuorimmat lienevät 18 korvilla ja vanhimmat 30 yli ehkä. Nostamme osanottajien keski-ikää parilla vuodella, mutta mitäs tuosta.
Satamasta purkautuu porukkaa, muitakin risteilyjä on varmaan päättynyt. Risteilymme vetäjät tulevat briefaamaan ja kirjamaan meidät mukaan. Kaikkien alkoholijuomat (ei lasipulloja mukaan) kerätään samaan kärryyn ja roudataan laivan kylmiöön. Kaikkien lipokkaat kerätään myös laiturilla läjään ja putsaukseen. Ylimääräistä hiekkaa ei haluta laivaan.
Katamaraanin sisätiloissa on aluksi tulopalan kyydittämänä ohjelman ja laivatoimintojen briefaus minkä jälkeen jaetaan huoneet. Emme saa ikiomaa romanttista hyttiä, no höh. Samassa tilassa omissa looseissaan majoittuu viisi saksalaistyttöä. Kolme heistä on ollut Banaaniafarmilla muutaman kuuakuden töissä ja nyt korkkaavat palkakaojan. Meillä on kuitenkin mukavasti erotettu parivuode yläosastolla. Mirja pääsee elvyttelemään saksan taitoaan
Katamaraani on suunnannut jo keulan kohti seikkailuja ja istuskelemme kannella ihailemassa maisemia. Meri-ilma on mukavan viileää vaikka aurinko porottaa keskitaivaalta. Lisää aurinkosuojaa pintaan siis. Saamme pikakurssin kannella sukelluslaitteiden käytöstä. Käytännön opetusta jatketaan myöhemmin rannan tuntumassa. Useita täysin noviiseja on Mirjan lisäksi mukana lähdössä kokeilemaan scubadivingkia. Noin puolella on jonkinlaiset lisenssit tai muuta kokemusta.
Kippari ajelee katamaraanin ankuripaikkaan suojaiseen poukamaan. Lähes kaikki haluavat sukeltaa ja vain pari aikoo pelkästään snorklata. Meidät on jaettu muutaman hengen ryhmiin jotka lähtevät vuorollaan pikakurssitukseen rannan tuntumaan. Karmon sukelluskokemusta ei noteerata kun ei ole paperit mukana ja hän lähtee samaan ryhmään Mirjan kanssa.
Kippari ankkuroi laivan Whitsundayn suurehkossa saaressa olevaan pitkään ja kapeaan lahdelmaan. Täällä on tarkoitus rantautua regujen kanssa ja ja saada noviiseille pikakurssitus. Samassa lahdelmassa on
muitakin laivoja ilmeisesti samalla asialla. Porukat jaettiin kuuteen ryhmään kahdelle vetäjälle. Ilman sukelluslisenssejä saa näillä retkillä mennä 12 metriin. Karmo joutuu myös noviisien joukkoon kun
paperit on Suomessa. Ei auttanut maammelaulukaan jota Mirja jo viritteli. Mitä opimme. Vähän paremmin aikaa lähtövalmisteluihin niin ei potuta perillä.
Me lähdemme viimeiseen Richien ryhmään. Ensin harjoitellaan rannassa regun käyttöä niin että jalat yltää pohjaan. Kättäpäälle onnittelut saadaan vetäjältä kun osaa laittaa regun takaisin suuhunsa veden alla-
Karmokin:) Mirjan energia meni melkein hengittelyyn ja paineiden hallinnan opetteluun. Paineentasaus ei onnistunut ja mentiin kipukynnyksen rajalla. Ei tällä rannalla ihmeellistä elävää nähtävää olutkaan, jonkin verran kaloja. Käytiin noin seitsemässä metrissä pikkulenkki ja kumivene tuli sitten hakemaan meidät takaisin
katamaraanille.
Yöksi ajeltiin saariston suojaan. Illalliseksi grillattua kanaa ja monipuolisesti lisäkkeitä. Alkupaloja napostelimme kannella istuen, toisiimme tutustuen ja maismia ihalille. Matkustajien itsepalvelullinen juomakaappi oli "really amacing". Eipä ole ikinä nähty niin kenkälusikalla täyteen lastattua kylmäkaappia. Kylmä saatiin aikaan irtojäillä, joita oli kaapin pohjalla.
Nukkumaan rauhoituttiin hyvissä ajoin. Ilmastointi makuuosastolla toimi niin hyvin että oli viittä vaille vilu. Toiseksi yöksi päätettiin vetäistä paita päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti